• Palvelumme
  • Insights
  • Ura
  • Media & uutiset
  • Tietoa meistä

Kiinteistösijoittaminen

Kiinteistöt ovat maailman pääomavaltaisin teollisuus, ja niiden rooli yhteiskunnissa ympäri maailmaa on merkittävä.

Kiinteistösijoittaminen

Kiinteistöt ovat maailman pääomavaltaisin teollisuus, ja niiden rooli yhteiskunnissa ympäri maailmaa on merkittävä.

Kun etsit neuvoja ja kaupantekotukea kiinteistön oston, myynnin, rahoituksen, arvioinnin tai vuokrauksen yhteydessä, tiimimme on palveluksessasi. Autamme kaikissa kiinteistönomistuksen vaiheissa hankinnoista omistamiseen ja mahdolliseen omaisuuden myyntiin.

Toimimme paikallisena kumppanina kansainvälisille ja paikallisille sijoittajille tekemällä kiinteistön arvon määritystä ja etsimällä uusia sijoitusmahdollisuuksia sekä hallitsemalla transaktioihin liittyviä prosesseja. Kaupan jälkeen tiimimme valvoo omaisuutta ja optimoi kiinteistönarvoa järjestämällä kiinteistön hallintaan, vuokraamiseen ja houkuttelevuuden lisäämiseen tarvittavat palvelut.

Pyrimme aina perustamaan päätökset viimeisimpään ja parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Keräämme ja tuotamme tietoa kiinteistöjen ja uusiutuvan energian kaupoista ja markkina-arvoista sekä manageeraamiemme kiinteistöportfolioiden toiminnasta.

Tietointensiivisen lähestymistavan ansiosta työntekijöidemme asiantuntemus on ajan tasalla ja he voivat tehdä päätöksiä tai antaa strategisia suosituksia vankalla pohjalla.

Tarjoamme tiedon parhaiden päätösten tekemiseen sekä räätälöityjä markkinaraportteja ja -analyysejä kaikista markkinasegmenteistä.

Lähestymistapamme auttaa asiakasta tekemään nopeampia ja oikeampia päätöksiä, mikä tarkoittaa, että asiakkaamme voivat saavuttaa suuremman tuoton sijoituksistaan riippumatta siitä, omistavatko he jo suuria salkkuja tai harkitsevat sijoitusta. Tehtävämme on tehdä omistamisesta helppoa ja palkitsevaa.

Haluatko tietää lisää?

Capital Markets

Esa Pentikäinen
Head of Capital Markets
esa.pentikainen@newsec.fi
+358 50 300 6567

Amos Larinkoski
Vice Head of Capital Markets
amos.larinkoski@newsec.fi
+358 41 519 6462

Valuation

Heikki Kangas
Head of Valuation
heikki.kangas@newsec.fi
+358 50 320 9136

Investment Management

Katariina Sarin
Head of Investment Management
katariina.sarin@newsec.fi
+358 50 572 72 82

Property Development

Janne Mäkelä
Head of Property Development
janne.makela@newsec.fi
+358 44 906 1410