• Palvelumme
  • Insights
  • Ura
  • Media & uutiset
  • Tietoa meistä

Joona, Rakennuttamisen projektipäällikkö


Alun perin Joona Mantilan oli tarkoitus päätyä töihin tuotantotalouden pariin, vaikka suunnitelmat eivät olleet ihan selvät. Sattumoisin oma isä toimi opinto-ohjaajana ja antoi varteenotettavan vinkin rakennusalasta: rakennusalalla eivät työt lopu ja vaihtoehtoja on lukemattomia alan sisällä. Näin Joona päätyi rakentamisen pariin ja lopulta rakennuttamisen projekti-insinööriksi Newsecin Tampereen toimistolle.

Rajattomat mahdollisuudet ja varmuus saivat hakeutumaan rakennusalan opintoihin

Koulutukseltaan Joona on rakennustekniikan insinööri (AMK). Valmistumisesta on vasta 7 vuotta, mutta paljon on jo mahtunut vuosiin rakennusalan parissa.

”Valmistumisen jälkeen työskentelin uudiskohteiden parissa urakointipuolella suunnittelijan ja työmaainsinöörin rooleissa. Merkittävin hanke ammatillisessa mielessä oli Helsinki-Vantaan lentokentän terminaalin laajennusprojekti. Tämän jälkeen tein vuoden verran myyntiä myynti-insinöörinimikkeellä ja se tuli selväksi, että vaikka sosiaalinen kaveri olenkin, ei myynti ole oma juttuni”, Joona kertoo.

Suuren arvojohdetun yrityksen maine sai valitsemaan Newsecin

”Ennen Newsecille hakeutumista olin alkanut kiinnostua sijoittamisesta ja etenkin asuntosijoittamisesta. Tässä kohtaa mietin, olisiko mahdollista yhdistää vapaa-ajan intohimo ammatilliseen osaamisen ja työhön”, kertoo Joona.

Newsecille päätyminen ei ollut tietoista, mutta tietoisesti Joona lähti selvittämään, keitä mielenkiintoisia alan toimijoita löytyy Tampereen seudulta, ja ketkä heistä voisivat olla mieluisia työnantajia itselle. Vertaillessaan eri yrityksiä Newsecissä vetosi tapa puhua ihmisistä, arvoista ja suuren talon tarjoamat mahdollisuudet tehdä työtä, oppia monipuolisesti uutta ja edetä uralla. Ja näin Joona päätyi Newsecille.

”Aloitin Newsecillä projekti-insinöörinä. Oltuani tehtävässä vajaan vuoden ajan alkoi ylennysprosessissa projektipäälliköksi, ja olin tässä ensimmäisten joukossa. Eteneminen tapahtui näyttöjen pohjalta, ja todensi sen, että ammatillinen osaamiseni oli kohdillaan etenemiseen. Nykyisessä roolissani pystyn hyödyntämään monipuolisesti aiemmissa tehtävissä oppimiani asioita”, sanoo Joona.

Tehtävien monipuolisuus, mahtavat kollegat ja hyvä yhteishenki motivoivat työssä

Kiinteistöalan rakennuttamisen tehtävissä työt ovat vaihtelevia eikä kahta samanlaista päivää ole. Työssä yhdistyvät sopivasti eri osa-alueet, kiire ja kiireettömyys – toisina päivinä tehdään tiukasti töitä koneella, istutaan palavereissa tai ollaan työmaalla ja tehdään käytännön hommia. Päivien erilaisuus on Joonan mukaan rakennuttamisen projektipäällikön työssä parasta.

”Itse mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi parasta työssäni on ehdottomasti työn monipuolisuus ja kollegat. Etenkin meillä Tampereella yhteishenki on tosi hyvä. Porukkaan pääsee helposti mukaan, ja tuntee itsensä tervetulleeksi. Hyvä fiilis välittyy, ja nautin siitä, että voin pitää hyvää me-henkeä yllä. Tärkeää on myös, että päivän päätteeksi pystyy irtautumaan. Kotona irtautumisesta pitää viimeistään huolen australianpaimenkoiramme, jonka kanssa tulee lenkkeiltyä paljon. Myös työpaikan yhteistoiminta on aktiivista ja mukavaa vaihtelua työhön – on kulttuuria, kesäurheilupäivää ja aftereita. Meillä kollegat viihtyvät toistensa seurassa”, tuumii Joona.

Newsecillä jokainen voi löytää oman kehityspolkunsa ja edetä uralla omien kiinnostuksenkohteiden mukaan

Tällä hetkellä projektipäällikön tehtävän lisäksi Joona toimii rakennuttajakoordinaattorina. Koordinaattorin tehtävän mahdollisti omien toiveiden tunnistaminen ja ääneen sanominen esimiehen suuntaan.

Työntekijänä Joona kuvailee itseään kunnianhimoiseksi ja sosiaaliseksi ja perusluonteeltaan ehdottoman positiiviseksi.

”Tulevaisuudessa toivon voivani yhä enemmän toimia muiden kannustajana. Nautin perehdyttämisestä, neuvomisesta ja siitä, että voin vaikuttaa toisen kehittymiseen ja parhaiden työtulosten saavuttamiseen – kiinnostus ja taidot esimiesrooliin ovat olemassa”, miettii Joona tulevaisuudesta.

”Jos mietin Newseciä työnantajana, sanoisin, että täällä työntekijät ovat tärkeitä, ilmapiiri on avoin ja sosiaalinen. Tänne oli helppo tulla ja täällä on helppo olla. Myös Great Place to Work -tulokset puhuvat puolestaan”, toteaa Joona Newsecistä työpaikkana.

”Newsecin kaltaisessa suuressa kiinteistöalan asiantuntijatalossa on valtavasti mahdollisuuksia. Jos vaikka tuntuu, että ensimmäinen tehtäväkenttä ei tunnukaan ihan omalta, ei tarvitse hakeutua välittömästi uuteen yritykseen vaan tutkia Newsecin tarjoamat uudet tehtävämahdollisuudet. Tai jos on vaikka muuttamassa toiselle paikkakunnalle voi jatkaa meillä työskentelyä. Tämän mahdollistavat joustavat etätyöt ja se, että toimimme valtakunnallisesti usealla paikkakunnalla. Avoimesti vain juttelemaan esimiehelle, niin parhaat ratkaisut löytyvät!”, kiteyttää Joona.

Projektipäällikön tärkeimmät työtehtävät:

  • Viestintä hankkeen eri osapuolille (omistaja, vuokralaiset, urakoitsija, suunnittelijat, kollegat)
  • Aikatauluttaminen
  • Budjetointi ja kustannusseuranta
  • Palaverit hankkeen aikana

Projekti-insinöörin tärkeimmät työtehtävät:

  • Projektipäällikön tuki edellä mainituissa asioissa
  • Auttaa sopimus- ja kilpailutusmateriaalien laadinnassa
  • Kerää lähtötietoja hankkeisiin

Rakennuttajakoordinaattorin tärkeimmät työtehtävät:

  • Raportointi asiakkaan suuntaan
  • Asiakkaan kiinteistöjen PTS-töiden edistäminen
  • Vuosikellon suunnittelu
  • Projekti- ja kiinteistöpäälliköiden tukeminen