• Palvelumme
  • Insights
  • Ura
  • Media & uutiset
  • Tietoa meistä

Jenni, Designer

Mitä teet?

Olen sisustusarkkitehti Concept & Design -tiimissä. Teen työtä projekteina niin ulkoisille kuin sisäisille asiakkaille, joista hyvä esimerkki Helsingin toisen uuden toimiston, Ruoholahden Roihun, tilasuunnittelu.

Työtehtävät ovat keskenään hyvin erilaisia. Tehtävänä voi olla esimerkiksi yksittäiset muutaman sadan neliön markkinointipohjat vuokrauksen tueksi tai muutaman vuoden kestoiset työympäristökehitysprojektit asiakasorganisaatiolle. Olen mukana myös kiinteistökehitysprojekteissa ja konseptoinnissa ja tuotan graafista materiaalia tilojen opastukseen ja brändin esille tuomiseen.

Mikä sai sinut hakemaan Newsecille?

Olen ollut talossa keväästä 2017 asti. Työtehtävät vaikuttivat hyvin motivoivilta ja itselle sopivilta. Lisäksi kiinteistöala oli itselleni mielenkiintoinen hyppy uuteen. Toki ison yrityksen vakaus, toimiston sijainti ja henkilöstöedut vaikuttivat myös positiivisesti.

Millaisen tiimin kanssa teet töitä?

Tiimiimme, Concept & Design, kuuluu yhteensä kuusi henkilöä. Olemme osa isompaa Tenant Experience -yksikköä. Teemme paljon itsenäisesti töitä, joista osa tapahtuu yksin ja osa yhdessä muiden newsecläisten kanssa. Työtiimi vaihtuu kulloisenkin projektin mukaan, mutta onneksi nähdään oman minitiimin kanssa viikoittain. Silloin vaihdetaan kuulumisia ja saadaan vertaistukea projekteihin.

Mikä työssäsi on parasta?

Pidän työstäni ja parasta siinä on jatkuva muutos ja oppiminen. Minulla on hyvät mahdollisuudet ohjata omaa työtäni ja kehittyä siihen suuntaan minkä koen kiinnostavana. On merkityksellistä päästä vaikuttamaan rakennettuun ympäristöön, jota käytetään aktiivisesti. Luottamus tekemiseeni ja kivat kollegat pitävät kiireisetkin ajat motivoivina.

Miksi valita Newsec?

Meillä on hyvä tekemisen meininki, paljon asiantuntijuutta ja matala hierarkia. Newsec on ihmisläheinen ja yllättävän ketterä organisaatio, jossa on paljon kivoja kollegoita ja asiakkaita.